Annin aatoksia

Tulihan se kunnon ihana talvi viimeinkin! Pakkasta oli aamulla - 25C! Täytyy sanoa, että rakastan pakkasta, kun järvet jäätyvät ja pääsen taas jäätielle huitelemaan potkurilla ja laduille hiihtämään lempireittejäni. Kävin tänään testaamassa Kallaveden jäät. Hieno jäätie vie läheiseen saareen ja autotkin ajavat jo siinä. Ainut haitta pakkasissa on tietysti, kun lämmityskulut vähän nousevat ja puuta saa pistää uuniin useammin. Mutta sekin uunin lämmitys on oikeastaan mukavaa puuhaa. Uunissa voi laittaa samalla uuniruokia ja muita herkkuja, tänään mustikkapiirakkaa. - Toistahan se on nyt Lapissa. Siellä on aivan liian kylmää! -30-45. Se ei ole enää yhtään mukavaa. Eläimetkin kärsivät. Osa kuolee kylmyyteen. Linnut ainakin ovat kovilla. Koiraparat eivät uskalla kuin pikaisesti ulos. - Muistan kun maalla aikoinaan meidän koirat olivat ulkona lähes aina, mutta sitten kovilla pakkasilla tuvassa uunin vieressä koirantaljan päällä. Kävivät vain nopeasti ulkona. Ei koiria silloin lenkitetty, var...

                    Kun joulu on, tulevat kaikki ihanat joulumuistot mieleen. Tänä jouluna muistelimme niitä siskoni kanssa. Jostain syystä hän muistaa aivan eri asioita kuin minä! Ja sehän se onkin mielenkiintoista. Hän on hieman nuorempi kuin minä ja siksi muistikuvat ovat erilaisia. Hän ei taas muista niitä asioita useinkaan, jotka ovat minulla hyvässä muistissa. Eli muistojen säilytyskansiomme ovat aika erilaiset. Nyt muistelimme joulupukkeja. Hauskin oli kyllä kummitätimme, joka osasi muuttaa äänensä möreäksi esittäessään pukkia. Ja hän oli myös tosi hauska, kuin teatterista olisi tullut. Nauroimme koko perhe makeasti jouluaattona hänen ollessa joulupukkina. Muutenkin hän olisi sopinut tosi hyvin teatterikouluun, vaikka hänestä tulikin kuvataiteilija.                                      Hauska pukki oli myös naapurimme Otto. Mutta jossain...

Onhan nyt pimeää ja aika tylsää, kun valoa ei paljoa näy, mutta tämäkin aika menee nopeasti joulua ja kevättä odotellessa. Voisihan sitä lähteä etelään pakoon, mutta kun palaa takaisin, sama sää on vastassa. Joten parempi vain odotella lunta, joulua ja talvea. Jos aurinko pilkistää, lähden heti ulos lenkille. Pienikin lenkki piristää. Aivan turhaa on valittaa, että onpas harmaata ja niin ikävää. Sitä ruikutustahan saa kuulla joka puolella. Eihän se auta yhtään, mutta ehkä helpottaa. Parempi siis nauttia sisäpuuhista ja niitähän jokaisella riittää, jos luovuutta vain löytyy. Ja aina on valoa tulossa mustankin tunnelin päässä.  Tottahan se on, että elämä on tosi tylsää ja ikävää tähän aikaan vuodesta. Murheet tuntuvat paljon suuremmilta, kun valoa ei juuri näy. Mutta ei voi mitään, Suomeen ollaan synnytty. Kestettävä on kaikki säät ja pienet tai suuret murheet, sisulla. Eteenpäin on mentävä, sanon minä mummo kohta toivottavasti  lumessa. Se on sitten eri asia, jos masennus vie k...

Kävimme viimeksi Helsingistä Kuopioon tullessa Mikkelissä Sodan- ja rauhan museossa, jonka nimi on Muisti. Vieressä samassa rakennuksessa keskellä kaupunkia on myös Päämajamuseo. Halusin nähdä tämän museon, koska isäni oli Mikkelissä nuorena armeijassa. Hän kertoi nähneensä myös marsalkka Mannerheimin ratsailla silloin tällöin. Marsalkan lempihevosen nimi oli Cathy. Armeijan kasarmialue, jossa isänikin kouluttautui siihen aikaan vuoden verran sähköttäjäksi, on noin kilometrin päässä. Siellä on vielä jalkaväkimuseo, jossa käymme seuraavan kerran. Isäni ei joutunut eturintamaan, vaan sähköttäjäksi Kontiomäkeen, koska oli maatilan ainut poika ja heitä suojeltiin tällä tavalla. Isäni kokoontui usein Mikkelissä armeijakaverien kanssa vielä vanhanakin ja varmaan he muistelivat tuota yhteistä aikaa. Mikkelissä olikin viestintäkeskus Lokki ja sille on omistettu Päämajamuseossa kokonainen huone. Toinen vastaava on Euroopassa vain Englannissa. Sain nähdä siellä koneita, joilla isäkin oli sähkött...