Annin aatoksia

Tänään on kevään viimeinen päivä ja kesä alkaa virallisesti. Koulut ovat loppuneet ja kesä saa alkaa. Luin HS:sta jonkun kirjoittajan hyvän pohdiskelun siitä, mitä on sivistys. Sivistys on tapa, millä kohtaamme kaikki ihmiset. Läheiset, naapurit, sukulaiset, ystävät, lapset, vanhukset. Se ei ole sitä, jos olemme enemmän kouluttautuneita, että katsomme muita alaspäin ja nostamme nokkaamme. Se ei ole vain tutkintoja, tietoa tai akateemisuutta.  Sivistynyt ihminen osaa keskustella, kuunnella muitakin mielipiteitä, arvostaa ihmisiä ihmisinä, vaikka he eivät ole aina samaa mieltä. Sivistys on myös paljon ymmärtämistä ja kuuntelemista. Ja hyväksymistä, että me ihmiset olemme erilaisia ja meillä on eri arvoja. Eikä pelkkä kirjaviisaus tee sivistyneeksi, vähemmänkin lukenutkin voi olla todella mukava ihminen ja sydämeltään todella sivistynyt. Mielestäni myös jokainen, joka tekee yhteiskunnassa merkittävää työtä, näkee merkityksensä osana koko yhteiskunnan rattaissa, on sivistynyt pitämättä...

Aina on joku huoli tai murhe, sanoi mummini, jolla niitä riitti koko elämän ajan. Kotitila, maat ja metsät menivät sodassa Venäjän puolelle. Mukaan sai ottaa vain rajatun määrän tavaroita neljän lapsen lisäksi. Rakas veli katosi sodan aikana rintamalle, eikä hänestä koskaan kuulunut mitään. Sitten sodan jälkeen oli perustettava uusi koti uuteen paikkaan. Onneksi ukkini oli tehnyt ajoissa metsissä savottatöitä hevosensa kanssa ja sai rahaa säästöön pahan päivän varalle. Säästöillä ja sotakorvauksilla he ostivat uuden maapaikan, rakensivat kodin, jossa riitti työmaata. Lapset, maatalon työt ja sodan jäljet eivät olleet helppoa aikaa. Murhe näkyi mummini silmistä aina. Hymyn takanakin oli aina murhemieltä ja surua, tiesimme sen. En muista mummini koskaan nauraneen kovasti ääneen. Usein hän vain istui ja mietiskeli surullisen näköisenä. Usko antoi hänelle paljon voimaa selvitä elämässä.  Vaikka elämä meni eteenpäin, huolia ja murheita riitti. Oma puoliso menehtyi aikaisin ja omia lapsi...

Todellakin! Missä ovat lapsuuteni ihanat linnut? Valtavat kottaraisparvet ja kottaraisen laulu! Se oli parhaita kevään merkkejä maalaiskotimme isoissa koivuissa. En ole kuullut moneen vuoteen enää kottaraisten laulua. Ovatko kottaraiset menneet ranskalaisten ja italialaisten suihin. He kuulema pyydystävät kottaraisia suurilla verkoilla ja syövät hienoissa ravintoloissa kottaraisten rintafileitä! Kauheaa! Kerran Genovan vanhassa kaupungissa tuijotimme ihmeissämme kylttiä kottaraisruuasta. - Mitä on tosiaan tapahtunut kottaraisille? Vai onko syynä se, ettei pelloilla ole enää karjaa, jonka lanta tuotti suuria määriä hyönteisruokaa. Laidunmaat ja isot niityt ovat kadonneet. Nythän karjankasvatus on lähes syntiä, kun se kuulema tuhoaa maapalloa. Ei voi kuin ihmetellä, mitä täällä maailmassa tapahtuu. Leivonen, leivo tai kiuru, sitäkään lintua en ole vuosiin enää kuullut tai nähnyt. Sekin lintu oli aivan ihana kevään merkki. Leivosen hieno liverrys, kun se nousi pellolta ylös päin laulaen i...

P.S. Kalpa voitti sittenkin Suomen mestaruuden ensimmäisen kerran jääkiekossa! Juhlat jatkuvat torilla varmaan vuoden verran! Kunnes tulee uusi voittaja. Kalpan peleissä ei tullut käytyä tänäkään vuonna, mutta jospa sitten ensi vuonna. Olihan se peli aikamoista jännitysnäytelmää. Harmi, kun viimeinen peli ei tullut tv:stä. Torille en sentään lähtenyt paleltumaan.  Aika hauska on JVG:n laulu Ikuinen vappu, kun siinä lauletaan Joensuusta länteen ja Kuopiosta pohjoiseen. Niin käy usein minunkin matkani, välillä kylläkin noin kerran kuussa etelään päin Helsinkiin ja sitten suoraan itään syntymäpaikkakunnalleni tai mökille. Mutta en haluaisi ikuista vappua enää elää, joskaan en ole sitä koskaan laulun tapaan elänytkään. Kyllä rauhallinen arki tekee hyvää. Nuorenakaan en ollut kova bilettämään ja alkoholihan minulle ei ole koskaan hyvin maistunut. Voin ottaa pari lasillista, mutta sitten se juoma alkaa maistua pahalle. Sitä on monen vaikea ymmärtää. Joten en jaksaisi ikuista vappua. Sima...

Suomen kieli muuttuu koko ajan ja aika kovaa vauhtia! Luulen, että kieleen vaikuttavat paljon media ja erityisen paljon tv-ohjelmat! Ja ehkä eniten englanninkieli. Olen sen ajan kasvatti, että moni sana kolahtaa korvaan joskus, pahastikin. Erityisesti sanat sairaan kiva ja mieletön tuntuvat enemmänkin negatiivisilta sanoilta. Mieletön kai tarkoittaa järjetöntä. Tai sikakiva ! Ihan sikana, yäk sana minulle. Joissakin ohjelmissa juontajat hihkuvat koko ajan mieletöntä ja sairaan kivaa. Miksi pitää toistaa jotain muotisanaa, mieletön, mieletön, on se mieletöntä?  Mahtavaakin kuuluu joka paikassa eli ylisanoja viljellään niin paljon, ettei mikään enää tunnu miltään. En tiedä huomaavatko he ylisanoittajat itse sitä kielen käyttöään. Onhan totta, että kielen käyttö tarttuu kaveripiirissä. Mutta joskus tuntuu, että kielemme on alkanut köyhtyä kovasti, varsinkin adjektiivit ovat outoja. Tietysti kieli muuttuu koko ajan, ei siitä mihinkään pääse. Olisi kyllä herkullista, jos julkisuudessa...

Se oli jo nuorena haaveeni, olla edes lastenkirjailija. Tai runoilija! Aloitin yhden kirjan tekemisen, mutta kesken sekin jäi kuin hylätty käsityö. Se kirja taitaa jäädä haaveeksi lyhyen elämäni aikana. Blogin kirjoittaminen riittää minulle tällä hetkellä. Monesta muustakin haaveestani olen joutunut vähitellen luopumaan. Kirjan kirjoittaminen on pitkä prosessi, sen tiedän. Se vie aikaa ja eihän se kirja välttämättä ketään kiinnosta, vaikka sen saa valmiiksi.  Ja kallistahan kirjan julkaiseminen on, ellei joku iso kustantamo siitä heti kiinnostu. Aiheita kyllä on kirjoihin vaikka miten paljon kertynyt elämäni aikana. Omasta elämästä, suvun elämästä, historiasta, työelämästä, yrittäjyydestä, ajattelusta, ihmisistä ym. Mutta se, miten kirjoittaa menestyskirja, joka kiinnostaa kaikkia? Siinä vasta pulmaa kerrassaan! Se on vähän sama, kuin miten perustaa ja ideoida menestyvä yritys? Tai miten tulla kuuluisaksi taiteilijaksi? Pitää jotenkin erottua ja olla muita parempi ja kiinnostavampi...